Raahen Eränkävijät ry
Asialista vuosikokoukseen 19.1.2016
1:Kokouksen avaus
Kokous avattiin kello 18.00.
2. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta
Puheenjohtajaksi valittiin Seppo Soralahti ja sihteeriksi Jouko Turunen
3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
4. Pöytäkirjantarkistajien ja ääntenlaskijoiden valinta
Valittiin Esko Piippo ja Vesa Pihlaja. Toimivat sekä että.
5. Asialistan hyväksyminen
Asialista hyväksyttiin.
6. Koiranäyttely 23.1.2016
Puheenjohtaja esitteli asian ja samalla valittiin toimijoita listan mukaan.
7. Vuoden 2015 toimintakertomus
Puheenjohtaja esitteli seuran toimintakertomuksen
Ampumajaoksen toiminnan esitteli Tenho Råman (kivääri).
Koirajaoksen toiminnan esitteli Pekka Kortesalo.
Riistanhoitojaoksen toiminnan esitteli Reijo Anttila.
Käytiin läpi maanvuokrausjaoksen toiminta
Hyväksyttiin toimintakertomukset.
8. Tilikertomus ja toiminnan tarkastajien lausunto vuodelta 2015
Hyväksyttiin tilikertomus ja toiminnan tarkastajien lausunto
9. Vastuuvapauden myöntäminenjohtokunnalle.
Myönnettiin vastuuvapaus johtokunnalle.
10. Palkintojen jako ja muistamiset
-toimintapistekilpailu: kolme parasta palkitaan kymmenestä, yksi arpalippu aina 10 pisteestä
Lahjakortit saivat Kankaanpää Mikko, Ojala Juha, Lauronen Sakari.
-ajokokeitten tulokset ja palkinnot
- ampumakilpailujen tulokset
Haulikkojaoksen palkinnot jakoi Tomi Tuikkala.
Kiväärijaoksen palkinnot jakoi Tenho Råman.
- muistamiset Pekka Kortesalo 60 vuotta.
11. Puheenjohtajan ja johtokunnan jäsenten sekä varajäsenen valinta
Puheenjohtajaksi valittiin Tomi Tuikkala
Erovuoroisten tilalle valittiin Markku Mattila ja Jouko Turunen
Varajäseneksi valittiin Ojala Juha
12. Kahden toiminnantarkastajan ja kahden varahenkilön valinta
Valittiin jatkamaan tehtävässä Esko Piippo ja Vesa Pihlaja.
13. Toiminta- ja riistanhoitosuunnitelma vuodelle 2016
Tomi Tuikkala esitteli suunnitelman. Hyväksyttiin esiteltynä.
14. Jäsen- ja liittymismaksun suuruus
Päätettiin pitää entisenä.
15. Toimintakauden 2016 tulo- ja menoarvio
Esiteltiin ja hyväksyttiin.
16. Jaostojen valinta.
Valittiin seuraavat vetäjät ja henkilöt:
16.1 riistanhoitojaosto: (Reijo Anttila)
16.2 kenneljaosto: (Pekka Kortessalo ja Aki Tanskanen)
16.3 maanvuokrajaosto: (Timo Tuikkala, Reijo Anttila ja Veikko Poikola)
16.4 ampumajaosto: (Juha Ovaska (haulikko), Esko Mutka, Jouko Turunen, Arto Hukka, Jaakko Mattila ja Mikko Kankaanpää, Kari Meriläinen, Tenho Råman (kivääri). Markku Mattila (pistooli), Timo Tuikkala, Jaakko Mattila, Sakari Lauronen, Seppo Soralahti, Jouko Turunen)
16.5 kiinteistöjaos: isännöitsijä (Juha Ojala)
- kämppäosasto: (Mikko Kankaanpää, Hannu Sorjamaa)
- halliosasto: (Reijo Anttila, Esko Mutka ja Veikko Poikola)
16.6 hirvijaos: (Seppo Soralahti)
16.7 ilmakivääri: (Mikko Kankaanpää ja Jaakko Mattila)
17. Virallisten edustajien valinta
17.1 kennelpiiri: (Pekka Kortessalo ja Aki Tanskanen)
17.2 ajokoirajärjestö: (Pekka Kortessalo ja Aki Tanskanen)
Jaostojen jäsenet jatkavat entisellään.
18. Hirvilupa-anomukset ja Pyhännän kämppä
- anotaan hirvilupia seuran kaikille alueille
- Kontiolammen kämpän vuokraaminen
Hyväksyttiin esitettynä
19. Seurasta eronneet ja seuraan liittyneet jäsenet
Todettiin seuraan liittyneet ja eronneet henkilöt.
20. Muut asiat
21. Kokouksen päättäminen
Päätettiin kokous klo 19.43